Kääntäjä Manuel

By Krimkerre

Kyllä, kuten olette ehkä huomanneet otsikosta, olemme alkaneet nimetä julkaisujamme, ja olemme enemmän kuin ylpeitä voidessamme esitellä teille uusimman julkaisumme, Atlantiksen.

Syy siihen, miksi aloimme nimetä julkaisuja, liittyy siihen, että muutimme työtapojamme. Tiimimme on kasvanut edellisen julkaisun jälkeen, ja antaaksemme jokaiselle tiimin jäsenelle aikaa tehdä tehtävänsä, jäädytämme nyt ISOn kehityksen tietyssä vaiheessa ja yritämme välttää sekaannuksia kutsumalla sitä joulukuun julkaisuksi, kun taas ISOn nimessä on marraskuun päivämäärä. Lisäksi se korostaa projektin hauskuutta. Kuten teilläkin, meillä on vain hauskaa luoda ja jakaa työmme teidän kanssanne.

Pysyäksemme avaruus-teemassa, nimesimme tämän julkaisun Endeavourin vanhemman sisaren Shuttle Atlantiksen mukaan, ja tulevissa julkaisuissamme tulee olemaan muiden avaruusalusten nimiä… Ja ei, Endeavour-julkaisua ei tule, eikä myöskään julkaisua, jossa olisi ongelmia aiheuttaneiden avaruussukkuloiden nimiä, kuten Columbia tai Challenger, jos ihmettelette…

By Rockwallaby

Ennen kuin menen uuden julkaisun yksityiskohtiin, aloitan pienellä verkkosivuillemme tehdyllä lisäyksellä, ja kurkistamalla tuleviin suunnitelmiimme. Tämän avulla toivon myös voivani vastata joihinkin polttaviin kysymyksiin ja pyyntöihin, joita olemme saaneet teiltä.

Kun projekti alkoi vuonna 2019, meitä ympäröi jo kansainvälinen auttavainen yhteisö. Näiden vuosien aikana luotiin myös joitakin yhteisöllisiä Telegram-ryhmiä, joilla voitettiin joitakin kielimuureja avun hakemisessa. Loppujen lopuksi, kun yrittää etsiä vastauksia, on helpompi ilmaista se omalla äidinkielellään.

Nämä ryhmät ovat olennainen osa edustamassa projektin ystävällisen yhteisön tunnelmaa, joten on korkea aika tunnustaa nämä Telegram-ryhmät verkkosivustollamme.

EndeavourOS:n edustamat Telegram-kieliryhmät ovat Espanja, Hollanti, Turkki ja tietysti virallinen Englanti-ryhmämme. Löydät linkin ylävalikkopalkin Community-kohdasta liittyäksesi niihin.

Discourse, moneen taipuva (swiss army knife) foorumi

Käytän tilaisuutta hyväkseni korostaakseni, että foorumillamme on edustus myös seuraavilla kielillä: Arabia, Katalaani, Suomi, Ranska, Saksa, Hindi, Kreikka, Italia, Filippiini, Puola, Romania, Venäjä, Sinhala, Espanja, Turkki, ja Ukraina.

Foorumiohjelmisto Discourse on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, joka toimii erinomaisesti kaikilla laitteilla, myös tableteilla ja puhelimilla. Jos et siis halua luoda tiliä puhelinnumerollasi, voit käyttää foorumitiliäsi avaamalla sen selaimessa ja lisäämällä osoitteen pikakuvakkeeksi mobiililaitteesi aloitusnäyttöön. Kun olet tehnyt tämän, näet logomme näytöllä, pikakuvake myös ilmoittaa sinulle asetusten mukaan, ikään kuin se olisi natiivisovellus, joka on käynnissä mobiililaitteessasi.

Kurkistus tulevaisuuteen

By Rockwallaby

Vielä edellä mainittujen edustettujen kielten vuoksi aion aloittaa projektin, jossa pääverkkosivusta tehdään monikielinen tulevina viikkoina, ja työstän kutakin kieltä vaiheittain. Se, mikä kieli ilmestyy ensin, riippuu vapaaehtoisten kääntäjiemme käytettävissä olevasta ajasta. Tavoitteena on saada koko hanke valmiiksi vuoden 2022 loppuun mennessä. Jos haluat auttaa meitä tässä, ota yhteyttä minuun (Bryanpwo) foorumilla, Telegramissa tai voit myös käyttää verkkosivujen yhteydenottolomaketta.

Samoin kuin elokuun julkaisussa, Atlantiksessa keskitytään pelkästään teknisiin parannuksiin, kuten voit lukea lisää, mutta olemme saaneet pyyntöjä, jos voisimme lisätä Calamaresiin lisää DE- ja WM-vaihtoehtoja.

Tällä hetkellä valmisteilla on joitakin yhteisöversioita, kuten Qtile, Openbox ja upouusi WM nimeltä Worm, jonka on luonut Codic12, yksi yhteisöversioiden kehittäjistä. Julkaisemme ne heti, kun ne ovat valmiita.

DE:n osalta harkitsemme UKUI:n, LXDE:n ja ehkä Deepinin paluuta lähitulevaisuudessa.

Keskustelemme myös erään aktiivisen ranskalaisen Linux-peliyhteisön kehittäjän kanssa, jotta voimme luoda valmiin version pelaajille.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä emme ole unohtaneet EndeavourOS ARM:ia. Vuosi sitten lupasimme parantaa asennuskokemusta, ja nyt kun pöly on laskeutunut ISO-NEXT-projektin ympärillä, aiomme tehdä töitä lupauksen eteen.

Atlantis-julkaisu

Wallpaper by Shjim

On kulunut kolme kuukautta siitä, kun esittelimme uudistetun ISO-NEXT-julkaisumme, ja saamamme palaute oli todellinen hyödyllisen palautteen aarreaitta, joten kiitos kaikille, jotka ovat toimittaneet havaintojaan! Palautteenne auttoivat meitä viemään EndeavourOS:n seuraavalle tasolle.

Kuten sanottu, Atlantis sisältää paljon teknisiä parannuksia, selvyyden vuoksi mainittakoon, että parannukset, joista puhumme, liittyvät lähinnä uuden systeemin asentamiseen.

Kun käytössäsi on jo EndeavourOS, olet jo saanut viimeisimmät päivitykset, ja kun kyseessä ovat äskettäin lisätyt yhteisön taustakuvat, sinun tarvitsee vain Welcome-sovelluksessamme napsauttaa painiketta Lataa lisää EndeavourOS-taustakuvia hakeaksesi ne.

EndeavourOS-sovellusten lisäykset ja parannukset

  • NVIDIA-käyttäjillä on uusi järkevyystarkistus NVIDIA- ja ytimen päivityksiä varten. Tarkistus auttaa estämään käynnistysongelmat päivityksen jälkeen. Sovellukset UpdateInTerminal, eos-update-notifier ja welcome sisältävät tämän päivityksen tarkistuksen.
  • Welcome:ssa on uusi painike [DE: lisätietoa] (jossa DE on asennetun työpöydän nimi). Tämä avaa selaimen kyseisen työpäydän tietosivuille.
  • Sovellus eos-apps-info on oletuksena asennettu.
  • Sovellus eos-apps-info-helper pystyy nyt näyttämään tietoja entistä useammista sovelluksista, ja voit määrittää käytettävän verkkoselaimen itse.
  • Sovellukseen paccache-service-manager on tehty lisäys, joka sisältää nyt valintaruudun, jolla voit poistaa poistettujen pakettien välimuistin.
  • Uusi ja parannettu aikataulun määritysikkuna eos-update-notifier:lle.
  • grub-tools lisää nyt tarvittaessa tietoja ja varoituksia muuttujasta GRUB_DISABLE_OS_PROBER tiedostossa /etc/default/grub.
  • AKM merkitsee nykyisen käynnissä olevan ytimen tähti-symbolilla *.

Calamares

  • The option to send logs when an installation failed is now working again.
  • Calamares osaa nyt lukea pacman-toimintojen tulosteet ja näyttää pakettien asennuksen edistymispalkin alla. Tämän lisäyksen myötä emme enää tarvitse toista debug-päätettä näyttämään pacmanin lokitulosteita pacstrap- ja cleaner-skripteille.
  • Käytämme nyt satunnaistettua EFI-polkujen nimeämistä, jotta efi-merkintää ei tarvitse kirjoittaa uudelleen, kun asennetaan toinen EndeavourOS-järjestelmä samaa ESP:tä käyttävän järjestelmän rinnalle.
  • XFCE:n ja i3:n asentaminen samaan aikaan on taas mahdollista – käytämme nyt vanhaa menetelmää i3-asetusten/teeman asentamiseen (nouto GitHubista/GitLabista) i3:n skel-paketin sijasta, jotta voimme käyttää i3-teemaa, jota käytetään XFCE:ssä.
  • fstrim.timer on nyt oletusarvoisesti käytössä.
  • Nvidia proprietary -ajurille DRM modesetting on oletusarvoisesti käytössä, jotta Optimus-järjestelmien mustan ruudun käynnistysongelma saadaan ratkaistua.
  • Nvidia-ajuri asennetaan edelleen oletusarvoisesti, jos käyttäjä käynnistää Nvidia Boot Option -käynnistysvaihtoehdon kautta, nyt nvidia-drm.modeset=1 lisätään grub-ytimen riville, jotta estetään järjestelmän käynnistäminen Nouveau-käynnistysvaihtoehdolla.
  • BTRFS käyttää nyt zstd:tä asennukseen sekä SSD- että kiintolevylle.
  • Pakettiluettelon siivous i3-wm:ssä ja kaikki DE-valinnat, jotta voidaan asentaa vain välttämättömimmät asetukset.
  • EndeavourOS:n repopaketit ja welcome-ovellus ottavat nyt oletusarvoisesti yhteyden GitLabiin, jotta vältytään ongelmilta käyttäjille maissa, jotka ovat estäneet GitHubin. Vaikka mahdollisuus muodostaa yhteys GitHubiin on edelleen olemassa niille, jotka haluavat.
  • Samasta syystä olemme poistaneet GitHubin peililistaltamme.
  • Yhteisöversioiden asennustapaa on muutettu. Nyt valitset ensin yhteisöversion, joka on kiinteä asetuspaketti, jota ei voi muuttaa epäonnistuneiden asennusten välttämiseksi, minkä jälkeen pääset peruspakettimoduuliin, jossa voit halutessasi poistaa tiettyjen pakettien valinnan. Jos et halua, voit jättää sen ennalleen, mikä on erittäin suositeltavaa uusille ja kokemattomille käyttäjille. Jotta asia olisi hieman selkeämpi, tässä on video:

ISO ja asentaminen

  • OS prober on taas oletusarvoisesti asennettu, jotta useiden järjestelmien monikäynnistyksen hallinta olisi helpompaa.
  • Parannus legacy-käynnistystä varten, etiketti vastaa nyt FAT-muotoilun vaatimuksia.
  • Tarjoamme nyt mahdollisuuden kirjoittaa omia bash-komentoja tiedostoon user_commands.bash. Tämä ominaisuus on edistynyt laajennus tiedostossa user_pkglist.txt jo olleeseen ominaisuuteen. Molemmat ovat nyt käytettävissä.
  • Legacy/Bios-käynnistyksessä on nyt kiinteä etikettinimi, jotta se olisi yhteensopiva vanhempien Bios-järjestelmien kanssa.
  • ISO:ssa ei enää automaattisesti käytetä r8168-ajuria, vaan r8169-moduulia. Tuo r8168-moduuli voidaan kuitenkin asentaa ja vaihtaa siihen tarvittaessa ponnahdusikkunan avulla, joka tulee näkyviin tällaisissa tapauksissa. Kun tämä valitaan, järjestelmä asentaa ohjaimen paikallisesti ISO-levyltä (internet-yhteyttä ei tarvita) ja ottaa käyttöön r8168-moduulin, jota käytetään myös asennetussa järjestelmässä.
  • ISO tunnistaa aiempaa paremmin myös Intel RST -tekniikkaa käyttävät asemat.
  • Jotta järjestelmä tunnistaisi tietyt PCIe-pohjaiset M.2-asemat, ydinparametri nvme_load=YES lisätään oletusarvoisesti tiedostoon GRUB_CMDLINE_LINUX_DEFAULT tiedostossa /etc/default/grub.
  • SWAY WM käyttää nyt ly -nimistä DM:ää kiertääkseen lightdm-ongelmat.
  • Pipewire on nyt oletusarvoisesti käytössä.
  • Joitakin uusia yhteisön taustakuvia on lisätty, mukaan lukien tässä ilmoituksessa käytetyt kuvat.
  • ISO-versioon on lisätty ns. hotfix -ominaisuus, joten kehittäjät voivat välittömästi saattaa tärkeän bugikorjauksen asennusohjelman tietoon luomatta uutta ISO-versiota. Hotfix-ominaisuus käynnistyy automaattisesti asentajan Welcome-sovelluksessa ja tarkistaa ja lataa korjaukset ennen kuin Calamares on käynnistetty. Tämä ominaisuus on käytettävissä tästä julkaisusta alkaen, joten aiemmissa julkaisuissa ei ole tätä ominaisuutta sisäänrakennettuna. Tämä ei tarkoita, että itse ISO päivittyy, vaan offline-asennusohjelma tarvitsee ajoittain edelleenkin uuden ISO-julkaisun. Hotfix-ominaisuus antaa meille vain mahdollisuuden ennakoida nopeammin, kun vika ilmenee, ja se auttaa myös vähentämään kehitystiimin työtaakkaa.
Wallpaper by Shjim

Pidä vain hauskaa sen kanssa!

Kaikille EndeavourOS-astronauteiksi haluaville, ja merimiehille, jotka haluavat kokeilla Atlantista, minulla on kaksi tärkeää asiaa sanottavana.

Ensinnäkin, vaikka testasimme tämän julkaisun huolellisesti, muistakaa, että meillä ei ole pääsyä kaikkiin maailman toimiviin laitteistoihin, tämä projekti on loppujen lopuksi rakkaudella tehtyä työtä. Jos törmäät ongelmaan, ilmoita siitä meille, niin voimme yhdessä parantaa asennuskokemusta.

Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, et ole yksin matkallasi, fantastinen yhteisömme auttaa sinua Endeavourin muokkaamisessa, pidä vain hauskaa!

Toivottavasti olemme antaneet sinulle inspiraatiota kokeilla Atlantis-julkaisuamme, sillä sen luominen sinulle oli meille puhdas ilo.

Rakkaudella,

EndeavourOS:n kehittäjätiimi, moderaattorit, kääntäjät ja yhteisön jäsenet.

Download page

Connect with us:
Categories: Finnish

1 Comment

Hyvää lomaa: Atlantis neo on saapunut! – EndeavourOS · December 17, 2021 at 6:28 pm

[…] että luet myös täydellisen luettelon Atlantiksen mukana toimitetuista ominaisuuksista täältä, Atlantis neo sisältää nämä lisätyt korjaukset […]

Comments are closed.